Meistä

Tarinamme

Arkkitehtipalvelun säätiö on vuonna 2022 perustettu yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoituksena on tukea suomalaisen arkkitehtuurin kehitystä ja tehdä näkyväksi sen yhteiskunnallista merkitystä.

Arkkitehtipalvelun säätiön hallituksen puheenjohtaja Tero Wéman kuvaa tavoitteita:

Uuden säätiön tarkoituksena on kohottaa arkkitehtuurin ja arkkitehtisuunnittelun arvostusta.
Suomalainen arkkitehtisuunnittelu on monien muiden toimialojen tavoin murroksessa, kun digitalisaatio ja kestävä kehitys muovaavat elämäämme. On tärkeää tukea arkkitehtuurin reagointikykyä muuttuvan arjen vaatimuksiin.
Säätiön avulla haluamme tehdä näkyväksi sen, miten vaikuttavassa osassa arkkitehtisuunnittelu on meidän kaikkien elämää, ja edistää näin entistä laadukkaampien ympäristöjen rakentumista.
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Tero Weman
Säätiön hallituksen puheenjohtaja Tero Wéman

Tehtäväänsä Arkkitehtipalvelun säätiö tulee toteuttamaan muun muassa tukemalla alan käytännönläheistä tutkimusta, koulutusta ja tiedotustoimintaa sekä huomioimalla arkkitehtuurin korkeaa tasoa edistäviä rakennusalan tekoja, tekijöitä, toimijoita ja kohteita Suomessa.

Haluamme tukea alaa tavoilla, joihin yksittäisillä yrityksillä ei välttämättä ole mahdollisuutta. Ilman jatkuvaa kehittämistä rakennetun ympäristön laatu voi hiljalleen taantua, Wéman sanoo.

Ensimmäisen toimintavuotensa aikana säätiö keskittyy toimintansa pystyttämiseen ja toimintamuotojen rakentamiseen.

Kaikki, jotka kokevat säätiön toiminnan ja alan kehityksen arvokkaaksi, ovat tervetulleita ajatusten vaihtoon ja tukemaan toimintaa. Kartoitamme jatkuvasti tahoja ja toimijoita, joiden kanssa voisimme tehdä yhteistyötä. Meillä on jo paljon ideoita siitä, millaisilla konkreettisilla toimenpiteillä voisimme edistää alan kehitystä, mutta otamme ilolla vastaan kaikki ehdotukset.

Arkkitehtipalvelun säätiö on yleishyödyllinen säätiö, jonka toiminnan tarkoituksena on sääntöjen mukaisesti kohottaa arkkitehtuurin ja arkkitehtisuunnittelun arvostusta. Säätiön perustajina ovat Arkkitehtipalvelu Oy sekä yhtiön perustajaosakkaat Jani ”Jaska” Lauttala, Jukka Hiltunen, Tommi Luukkonen ja Tero Wéman yksityishenkilöinä ja omistamansa yhtiön kautta.

Ote säätiön säännöistä

  1. § Nimi ja kotipaikka

    Säätiön nimi on Arkkitehtipalvelun säätiö sr ja sen kotipaikka on Jyväskylä.

  2. § Toiminnan tarkoitus

    Säätiön tarkoituksena on yleishyödyllisenä yhteisönä kohottaa arkkitehtuurin ja arkkitehtisuunnittelun arvostusta muun muassa tukemalla alan käytännönläheistä tutkimusta, koulutusta ja tiedotustoimintaa sekä huomioimalla arkkitehtuurin korkeaa tasoa edistäviä rakennusalan tekoja, tekijöitä, toimijoita ja kohteita Suomessa.

  3. § Toimintamuodot

    Kaikki laillinen toiminta tarkoituksen edistämiseksi. Näin ollen säätiö toteuttaa tarkoitustaan muun muassa myöntämällä apurahoja, avustuksia ja palkintoja, tukemalla koulutus- ja tutkimustoimintaa, harjoittamalla tiedotustoimintaa ja toteuttamalla omia hankkeita.

    Lisäksi säätiö voi edistää arkkitehti- ja rakennussuunnittelun toimintamahdollisuuksia ylläpitämällä yhteyttä alanviranomaisiin ja yhteisöihin, vaikuttamalla arkkitehti- ja rakennussuunnitteluun liittyvään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja muilla toiminnalleen sopivilla vastaavanlaisilla tavoilla.